037 - Entäpä jos ...

Kuva: M.Lorentz. Kakopetria. 2006.

"Viimeisen aterian yhteydessä, ja tietäen että Hän ei jäisi henkilökohtaisesti paimentamaan opetuslapsiaan iankaikkiseen elämään, Jeesus pani alulle käytännön pitääkseen heidät keskittyvinä uskon ytimeen ja tietoisina siitä. 'Tehkää tämä minun muistokseni', Hän sanoi, pyhittäen oman, meidän puolestamme uhratun särjetyn ja vertavuotavan ruuminsa tunnukset. (Luuk. 22:19) Sitten, rukoillen opetuslastensa puolesta, Hän ilmoitti juuri sen mitä Hän toivoi heille poissaolonsa aikana. Hän rukoili heidän ykseytensä puolesta ('jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä'), heidän pyhityksensä puolesta ('Pyhitä heidät totuudellasi'), ja heidän täydelliseksi tulemisensa puolesta ('että he olisivat täydellisesti yhtä'). [Joh. 17] Oletettavasti Hänen viimeisellä aterialla asettamansa symboliikka liittyi siihen minkä Hän rukoili olevan heidän kohtalonsa, seuraamuksiin, joita kohti se muistutti heidän kulkevan. Sakramentin nauttimisella, tietoisena sen merkityksestä, oli tarkoitus siirtää heitä kohti suurempaa ykseyttä muiden uskovien kanssa - vertauskuvana Kristuksen ykseydestä Isän kanssa - kasvavasta pyhyydestä, ja lopulta paluusta Jumalallinen perheeseen. Ymmärryksellemme kirkosta koituu ongelmia, kun erotamme Kristuksen todellisen uskonnon mallin ensimmäisen osan, Herran ehtoollisen, sen toisesta osasta, seuraamuksista, joita sen pitäisi tuottaa. Selvästikin hän halusi esittää, että Hänen epäitsekkyytensä ja palvelutyönsä, Hänen osoittamansa - ei pelkästään sanallisesti ilmaisemansa - rakkauden muistaminen oli avain täydelliseen sydämen ykseyteen. Voimalla yhdistää, pyhittää ja, toisin sanoen, täydellistää on juurensa Kristuksen uhrissa ja sen jäljittelyssä Hänen opetuslastensa toimesta.
Yksinkertaisemmin sanottuna, kirkossa käymisemme tarkoituksina tulisi olla niiden Jeesuksella olleiden motivaatioiden ja tavoitteiden jäljittely mikrokosmoksessa, joiden vuoksi Hän antoi henkensä meidän puolestamme.
Kun kokoonnumme yhteen yhteisönä, auttaen ja palvellen toisiamme, uhrautuen epäitsekkäästi ja rakastaen peräänantamattomasti, me tulemme yhdeksi, pyhittäydymme ja kasvamme täydellisyyteen Kristuksen perheessä.
...
Tiedämme kyllä, että sapatin noudattamisen päätarkoituksena on osallistua Herran ehtoolliseen. Mutta joskus me turhaudumme kaikkeen, mikä on sen ohessa. Oppiaiheet ja puheet ovat joillekin mormoneille kuin kahvila-ateria teini-ikäisille - ei ainoastaan siten että ne ovat mitäänsanomatonta ja ikävystyttävää, vaan tavalla, jolla ne joskus kokoavat meidät yhteiseen nurinaan pikemmin kuin mielenylennykseen.
Mutta entäpä jos me näkisimme oppiaiheet ja puheet sakramenttiin yhdistävinä, mieluummin kuin erillisinä toissijaisina toimintoina ?
Entäpä jos me näkisimme ne tilaisuuksina kantaa toisiamme kaikissa heikkouksissamme ja puutteissamme ?
Entäpä jos näkisimme keskinkertaisen puheen, määräilevän neuvonantajan, suoraan oppikirjasta luetun oppiaiheen maallikkojäsenen vastineena lesken rovolle ?
...
... jos ehdottomasti haluamme vaatia kanssapalvelijoiltamme korkeampaa suorituksen tasoa, jos ehdottomasti haluamme arvioida jumalanpalvelustilaisuutta sen perusteella, mitä me olemme 'saaneet irti' kokouksesta, ehkä silloin olemme ymmärtäneet jumalanpalveluksen väärin."

Terryl Givens ja Fiona Givens

Lähde:
Givens, Terryl & Givens, Fiona 2014: Crucible of Doubt: Reflections on the Quest for Faith. SLC, UT: Deseret Book, Loc 727-755 Kindle.

Teos on hankittavissa englanninkielisenä kovakantisena, e-kirjana tai äänikirjana osoitteista
Deseret Book ja Amazon.

Kuva: BYU Theatre and Media Arts: T&F Givens. 2015.

Terryl Givens on kirjallisuuden ja uskontotieteen professori Richmondin (Virginia) yliopistossa. Hän opettaa kursseja 1800-luvun kirjallisuuden teoriasta. Hän on tunnettu mormonismin historiaa, kulttuuria ja teologiaa käsittelevistä kirjoistaan.
Fiona Givens sai perheessään katolisen kasvatuksen Nairobissa, Keniassa ja liittyi MAP-kirkkoon Saksassa opiskellessaan, opiskelijaystävänsä tukemana. Hän on eläkkeellä oleva kielten opettaja, jolla on tutkintoja ranskan ja saksan kielestä sekä Euroopan historiasta. Yllä lainatun kirjan lisäksi hän on miehensä kanssa yhdessä julkaissut teoksen "The God Who Weeps: How Mormonism Makes Sense of Life".
Lähteet:
Deseret News
BYU

Käännökset: Markku Lorentz