Kuva: Eeva Kennedy. Philadelphia. 2016 |
Ihmetystä aiheuttaa sanojen "opetusta" ja "tietoa" * harkittu valinta. Edellisen niistä voimme kaikki ymmärtää; jälkimmäinen saattaa viitata "valoon ja totuuteen", jota ainoastaan ilmoitus voi antaa, taivaallista koulutusta, sivistystä ja jalostuneisuutta, mikä pyhittää hengen, ohjatessaan sielua.
Moronin koulutustilaisuuksissa oli myös jotakin enemmän kuin levyt ja niiden hankintaohjeet. Hän selvästi ennusti lähestyviä tapahtumia, koskien sitä "mitä Herra aikoi tehdä", tapahtumia, joihin saattoi sisältyä itse kääntämistyö, tarvittavan valtuuden palauttaminen ynnä muuta enkelillistä opetusta. Lähitulevaisuuden lisäksi Moroni opetti hänelle myös "miten ja millä tavalla hänen valtakuntaansa oli määrä johtaa viimeisinä aikoina". Lienee mahdollista, että näissä vuotuisissa henkilökohtaisissa pappeuspuhutteluissa profeetta Joseph sai oppia, miten ja milloin hänen tuli järjestää ja perustaa Jeesuksen Kristuksen kirkko, kuin myös pappeuden viroista, temppeleistä ja paljon muuta?
"Vihdoin" Joseph Smith sai levyt, urimin ja tummimin sekä rintakilven 22. syyskuuta 1827 "sama[lta] taivaalli[selta] sanansaattaja[lta] - tämän viimeisen ohjeen saattamana: "että minä olisin niistä vastuussa; että jos huolimattomuuttani tai jonkin laiminlyöntini tähden kadottaisin ne, minut erotettaisiin pois" (Joseph Smith - historia 1:59), mutta että jos hän olisi uskollinen, häntä suojeltaisiin työssään. Neljän vuoden pituisen, totuuden ja vanhurskauden periaatteista annetun profeetallisen koulutuksen jälkeen hänen katsottiin olevan valmis ja kelvollinen siirtymään seuraavalle opetuksen tasolle. Kaiken tämänkin jälkeen hänellä oli paljon opittavaa parannuksesta.
Richard E. Bennett
* alkuperäisen englanninkielisen OL:n tekstin ilmaus on "intelligence" - äly, älykkyys, tieto (suom. huom.).
Bennett, Richard E. 2010: Joseph Smith and the First Principles of the Gospel, 1820–29. Teoksessa Holzapfel, Richard Neitzel ja Jackson, Kent P., toim. 2010: Joseph Smith, the Prophet and Seer. Provo, UT: Religious Studies Center, Brigham Young University; Salt Lake City: Deseret Book, 23–50.
Saatavissa sivulla https://rsc.byu.edu/archived/joseph-smith-prophet-and-seer/joseph-smith-and-first-principles-gospel-1820-29
Richard E. Bennett oli tätä julkaistaessa [ja on edelleen tämän blogisivun julkaisun aikaan] kirkon historian ja opin professori Brigham Youngin yliopistossa.
Lähde: https://religion.byu.edu/richard_bennett
Käännös: Markku Lorentz