065 - Parantajasta - osa 2

Kuva: Markku Lorentz. Utah. 2010.

Synnin seuraamukset saastuttivat temppelin ja uhkasivat iankaikkista liittoa, joka ylläpiti koko luomakuntaa, näkyvää ja näkymätöntä, ja syy syntiin oli kaksiosainen: ihmisen käyttäytyminen ja väärä opetus. Palauttaakseen liiton ja varjellakseen luomakuntaa, ylipapin oli poistettava synnin vaikutukset sovituksen kautta - tämä on ilmauksen temppelimerkitys - ja katuva syntinen voitiin näin palauttaa liiton yhteyteen, mikä suojasi sekä häntä että koko luomakuntaa. Suurimmat ylipapillisista rituaaleista tapahtuivat Sovituspäivänä [3. Moos. 23: 27-32], ja tiedämme Heprealaiskirjeen 9. luvun perusteella, että tämä oli varhaisimmilla kristityillä sovitusta koskevan opetuksen runko. Sovituspäivänä temppelin koko monitahoinen kuvakieli kokoontui yhteen. Ylipappi käytti verta, joka edusti elämää (3. Moos.17:11), tehdäkseen sovituksen, mikä kuvattiin Kolmannen Mooseksen kirjan 16. luvussa puhdistamisena ja pyhittämisenä. Saastunut paikka oli tehtävä jälleen pyhäksi. Myöhemmät tekstit kertovat enemmän yksityiskohtia rituaalista, mutta on selvää, että ylipappi pirskotti ja siveli ​​verta ilmestysmajan tai temppelin eri osiin luomakunnan terveeksi tekemisen toimituksena.

Veri, jota hän käytti, edusti HERRAn elämää. Tämä saattaa tuntua teistä yllättävältä, mutta me tiedämme kolmannella vuosisadalla vaikuttaneen kristillisen tutkijan Origeneen kirjoitusten pohjalta, että pukki, joka lähetettiin erämaahan, edusti Asaselia, langenneiden enkelien johtajaa. Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 16 kuvataan kaksi pukkia, joita käytetään Sovituspäivänä, yksi uhrattiin ja toinen karkotettiin erämaahan, kantaen synnit muassaan. Ratkaiseva jae 8 on yleensä käännetty 'kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille', mutta Origenes, jolla oli läheiset yhteydet aikansa juutalaisiin oppineisiin, kertoo hepreankielisen ilmauksen tarkoittavan, että toinen pukki 'edustaa Asaselia', ei 'kuuluu Asaselille'. Sen vuoksi toisen pukin on täytynyt edustaa HERRAa, ja sen veren, joka vietiin Kaikkeinpyhimpään, on täytynyt symboloida HERRAn elämää. Koska ylipappi edusti myös HERRAa, meillä on tässä temppelirituaali, jossa ylipappi vertauskuvallisesti uhrasi omaa vertaan, oman elämänsä. Sovituspäivänä ylipappi, HERRAn asemassa, uudisti luomakunnan omalla elämällään ja otti pois kaikki synnin seuraamukset, joka muutoin olisivat tuhonneet iankaikkisen liiton. Siitä johtuvat sanat viimeisellä aterialla Matteuksen evankeliumissa: 'Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.'  (Matt. 26:28).

Kuva: Markku Lorentz. Utah. 2010.

Rituaalin liikkeen suunta Sovituspäivänä oli ulospäin Kaikkeinpyhimmästä, joten se merkitsi uuden elämän tuloa ulos HERRAn edestä parantamaan luomakuntaa ja palauttamaan sen eheäksi. Pietari kertoi tämän saarnassaan Salomon pylväikössä: 'Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta HERRA antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. ...' (Apt. 3:19-20). Tämä on temppelin ymmärrys sovituksesta asetettuna varhaisen kristillisen saarnaamisen ytimeen: katumus [parannus] ilmaisee Sovituspäivän taustamerkityksen; synnin pois pyyhkiminen viittaa ylipapilliseen rituaaliin; ja virvoituksen [uudistumisen] ajan tulo HERRAn edestä merkitsee luomakunnan palautusta Kaikkeinpyhimmästä tulevan elämän kautta. Suuri ylipappi uhraa itsensä uudistaakseen maan, teema, jonka Paavali nostaa esiin kirjeessään roomalaisille: 'Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne ...' (Room 12:1-2). Tässä on tuo tiedon teema uudelleen - uudistunut mieli - yhdistettynä itsensä uhraamiseen.

Margaret Barker

Lähde:
Barker Margaret 2004: Creation Theology. margaretbarker.com.
Artikkeli on saatavissa osoitteessa: http://www.margaretbarker.com/Papers/CreationTheology.pdf

Margaret Barker on kehittänyt raamatuntutkimukseen lähestymistavan, joka nykyisin tunnetaan temppeliteologiana. Hän opiskeli teologiaa Cambridgen yliopistossa, Englannissa ja jatkoi tutkimustyötään itsenäisesti. Hänet valittiin Vanhan testamentin tutkimusseuran johtajaksi vuonna 1998, ja hän toimitti seuran toisen erikoistutkielmasarjan, joka julkaistiin Ashgaten toimesta. Hän on myös kirjoittanut 17 kirjaa, jotka muodostavat sarjan, myöhempien teosten rakentuessa hänen aikaisempiin päätelmiinsä. 

Vuodesta 1997 hän on ollut mukana Uskonto, Tiede ja Ympäristö symposiumeissa, toiminnassa, jonka kutsui kokoon Konstantinopolin ja Uuden Rooman arkkipiispa, ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I. Tämä työ on johtanut kehittämään temppeliteologian käytännöllisiä sovelluksia kristillisen ympäristöteologian perustaksi.
Heinäkuussa 2008 hänelle myönnettiin Canterburyn arkkipiispan toimesta Doctor of Divinity arvonimi, tunnustuksena hänen työstään Jerusalemin temppelin ja kristillisen liturgian parissa, mikä on myötävaikuttanut merkittävästi Uuden testamentin ymmärtämiseen ja avannut tärkeitä tutkimuksen alueita.

Hän on kirjoittanut ja toimittanut julkaisuja yhteistyössä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon piirissä toimivien tutkijoiden kanssa ja luennoinut tämän tutkijayhteisön järjestämissä kokouksissa. Esimerkkejä näistä, ylläolevan tekstin lähteenä olevan esitelmäartikkelin lisäksi, ovat julkaisut:
- Barker, Margaret 2005: Joseph Smith and Preexilic Israelite Religion. Teoksessa Welch, John W. 2005: The Worlds of Joseph Smith. BYU Studies. Brigham Young University. Provo, Utah. 2006.
- Welch, John W. 2009: The Sermon on the Mount in the Light of the Temple. Julkaistu 2009 ja 2016 monografiasarjassa Barker, Margaret toim.: Society for Old Testament Study Monographs. Ashgate / Routledge. London / New York.
Margaret Barker on äiti ja isoäiti sekä metodistisaarnaaja.

Käännökset: Markku Lorentz